Tänään on torstai ja 14. päivä heinäkuuta. Aurinko paistaa jälleen siniseltä, pilvettömältä taivaalta asteiden ollessa +21. Nyt taisi jo alkaa tällainen normaali kesän lämpö, joka tuntuu paljon paremmalta hengittää. No, viime yönä jälleen otti aika koville tämä minun astmani, kun olin eilen ulkona. Vaikka eihän se ulkona oleminen sinänsä haittaa, koska ikkunat ja ovet ovat aina kesällä auki ja sieltähän se siitepöly lentelee sisätiloihin. Mutta enköhän minä taas selviä tästäkin kesästä!
Eilinen päivä oli ikimuistoinen, koska 32 vuotta sitten sain kainalooni sekä prinssin että prinsessan. Se oli niin uskomatonta, että vieläkin sitä tilannetta muistelee lämmöllä. Prinssi oli 10 pisteen ja prinsessa oli 9 pisteen vauva, joten kyllä kyyneleet valuivat poskilleni onnesta, kaksinkertaisesta onnesta. Ja se ensimmäinen hymy, ensimmäiset askeleet, sana ÄITI, joka sai myös kyyneleet poskilleni. Ja sana ÄITI tuntuu vieläkin sydämen pohjasta asti niin hyvältä, kun aikuinen lapsikin sen sanan sanoo. Minä tein heille vaatteita, ompelin, virkkasin ja kudoin jatkuvasti heille jotain uutta. Nyt he ovat siis jo koulunsa käyneitä ja valmistuneita omaan mieliammattiinsa. Olen niin onnellinen heistä, sillä he ovat niin rakkaita minulle! Kiitos lapsikullat, että olette elämässäni!
Viime yönä en siis voinut nukkua juuri paljonkaan, sillä kello 2 jälkeen ei onnistunut hengittäminen. No, siinä sitten taistelin hengitykseni kanssa aamuun asti, kunnes Kullannuppuni Siru tuli minua herättämään ja hyppäsi syliini nuolemaan aamusuukkojaan.
Aamupalan jälkeen menin vielä lepäilemään ja kun tulin olohuoneeseen, niin mitä minun silmäni näkivätkään: minun lepotuolissani istui joku...joku...tällainen...
...ja siellähän istui oikea Puuha-Pete...jihuuu....minä sain Puuha-Peten...joku oli jättänyt sen alas käytävälle ja siinä oli lappu...Saa ottaa...
On ihanaa todeta, miten ihania ihmisiä täällä maalla löytyy! Nyt me synnyinseutuni reissumme jälkeen lepäilemme jonkin aikaa...kunnes...kuuluu pyyntö itäisestä Suomesta ja sitten taas kohdistamme auton nokkamme kohti Lappeenrantaa, jossa meidän tietokoneet on nyt korjattavana.
Mutta nyt on tullut aika toivottaa teille ihan jokaiselle oikein mukavaa illan jatkoa ja ihanaa tulevaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tulen iloiseksi kommentistasi, kiitos!